Mennään suoraan asiaan. Olen 19-vuotias nainen itä-suomesta. Masennukseni on kestänyt 3-4 vuotta, en muista tarkalleen milloin tunsin itseni ensimmäistä kertaa masentuneeksi, sillä se hiipi elämääni niin huomaamattomasti. Se jäi sydämelleni painoksi, mielelleni sumuksi. Olin ehtinyt olla masentunut ainakin kaksi vuotta ennen kuin masennukseni diagnosoitiin.
Käyn ammattikoulua, mutta opiskeleminen on vaikeaa. En jaksa tehdä mitään, olen niin uupunut. En saa enää iloa asioista. Välillä ahdistaa niin että haluaisin vain lopettaa tämän leikin kesken. Elämän.
Käyn säännöllisesti terapiassa, josta saan tukea elämääni. Olen kokeillut yhtä mielialalääkettä, Escitalopramia, mutta siitä oli minulle valitettavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Unettomuuteen käytän epäsäännöllisesti 3mg melatoniinia.
Tunnustan että syön kun minua masentaa ja ahdistaa, saan ruoasta ja etenkin suklaasta hetkellisesti hyvän olon. Siksi ylipainoakin on kertynyt. Olen koulukiusattu, kiusaaminen jatkui koko peruskoulun ja kavereita en ole saanut ammattikoulustakaan vaikka niin haaveilin.
Haaveissani on masennuksen voittaminen ja normaali elämä. Haluan kyetä opiskella itselleni toisen ammatin ja siirtyä työelämään. Tällä hetkellä se tuntuu täysin mahdottomalle ajatukselle. Haluan ostaa omakotitalon ja asua järven rannalla. Haluan nauttia elämästä sen kaikkine vastoinkäymineen.
Blogiin aion kirjoittaa masennuksesta, ahdistuksesta, lääkkeistä ja ihmissuhteista. Elämästä.
Ja joku päivä myös siitä, miten pääsin irti masennuksesta.
Ja joku päivä myös siitä, miten pääsin irti masennuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti